|
|
R I P P I K O U L U T 2 0 1 2 |
|
Nurmeksen seurakunta järjestää tulevana vuonna 3 rippikoulua. Rippikouluihin voi ilmoittautua jokainen vuonna 1997 tai aikaisemmin syntynyt nurmekselainen nuori.
Leiririppikoulu Leiririppikoulun kesto on n. kahdeksan (8) päivää. Leirit ovat kaksiosaisia, viikonloppu kevättalvella ja 5 päivän jakso kesällä. Leirit toteutetaan Hyvärilän nuorisokeskuksessa. Yhteen leiririppikouluryhmään mahtuu korkeintaan 25 nuorta. Päivärippikoulu Päivärippikoulu toteutetaan päiväopiskeluna (klo 9-20) rippikoululeirin yhteydessä Hyvärilän nuorisokeskuksessa. Päivärippikoulun voi suorittaa sovitun rippikoululeirin yhteydessä. Mikäli päivärippikouluun ilmoittautuneita on paljon, yksi rippikoulu järjestetään päiväkouluna. Rippikoulun tavoitteet ja sisältö Rippikoulussa tutustutaan kristinuskon sisältöön, pohditaan nuoren elämän tärkeitä kysymyksiä ja hiljennytään yhdessä Jumalan eteen. Rippikoulun yleistavoite on, että nuori vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on pyhässä kasteessa otettu, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä. Rippikouluun kuuluvat ryhmän yhteiset kokoontumiset: jumalanpalvelus 6.11., starttilauantai marras-joulukuussa, opiskeluviikonloppu kevättalvella, lähetyksen ja diakonian toimintapäivä maalis-huhtikuussa, kappelivierailu toukokuussa ja kesäleiri kesä-heinäkuussa. Rippikoululaiset osallistuvat myös omatoimisesti seurakunnan toimintaan. Mitä rippikoulut maksavat? Oman seurakunnan nuorille rippikoulun ruokamaksu on 50 euroa. Muista seurakunnista tuleville nuo-rille tai väestörekisteriin kuuluville rippikoululaisille rippikoulumaksu on 100 euroa. Kaikille rippikoululaisille opetus ja oppimateriaali (mm. Raamattu) ovat maksuttomia. Rippikoululais-ten kyyti Hyvärilästä kirkkoon konfirmaatioharjoitukseen sekä mahdolliset retket leirin aikana ovat maksuttomia. Rippikouluun ilmoittautuminen Syyskuussa 2011 nuorisotyönohjaaja vierailee koululla. Silloin tutustutaan tulevan vuoden rippikou-luihin ja jaetaan ilmoittautumislomakkeet. Ne, jotka eivät ole mukana rippikoulujen esittelytilaisuuk-sissa kouluilla, saavat lomakkeita ja tietoa rippikouluista nuorisotoimistosta, Ikolantie 3, edellä maini-tun esittelykierroksen jälkeen. Kotona yhdessä vanhempien kanssa pohdittu ja täytetty ilmoittautumis-lomake palautetaan Nurmes Gospel -tapahtumassa pe 30.9. klo 18. Konsertit alkavat klo 18.30 ja jatkuvat n. klo 20.30 saakka. Osallistuminen kuuluu rippikouluun. Rippikoululaisten perheväen tapahtumat Kaikki vuoden 2012 rippikoululaiset kokoontuvat perheineen messuun Nurmeksen kirkkoon 6.11.2011 klo 10. Messun jälkeen kirkkoon tutustuminen, INFO-tilaisuus ja kirkkokahvit. Ryhmäkohtaiset vanhempien vierailut vietetään opiskeluviikonlopun yhteydessä kevättalvella. Yhteystiedot Leila Koponen, rippikoulutyöstä vastaava pappi 050- 553 9727 Susanna Tolvanen, nuorisotyönohjaaja 050- 386 4926
|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|