Viitisenkymmentä vuotta sitten suuren lähiökoulun alaluokassa 40 oppilasta veisasi epävireisen urkuharmoonin säestyksellä Pitkänperjantain kärsimysvirttä. Pari piinattua oli nurkassa miettimässä vaivojaan ja suurin piinaaja oli heitetty ulos luokasta, kotimatkalle, suurin piina taskussaan. Lappu kiusaamisesta vanhempien kuitattavaksi. Harmoonin ilmapalkeet olivat kovalla koetuksella, kun sappea ja etikkata Kristukselle tarjottiin. Tuntui ikään kuin naulan lävistykset olisivat olleet jokaisen oppilaan kämmenissä ja Kristuksen päälle kaadettu vaiva kaikkien kannettavana. Jeesuksen piina järkytti mieliä silloin ja se järkyttää vieläkin. Ihmisten teloittamisessa sinänsä ei ole mitään erikoista, valtaapitävät ovat aina läpi koko maailman historian hävittäneet toisinajattelijoita. Näin tämäkin tapahtuma, ristiinnaulitseminen olisi jäänyt vain yhdeksi teoksi muiden joukkoon. Erityiseksi sen teki kristinusko ja sen peruste kuolleista ylösnousemus. Oppitunti pääsiäisestä päättyi aina lohdulliseen kolmannen päivän ylösnousemukseen, se päättyi tyhjälle haudalle. Näin opettajaa ja oppilaita piinaava tuska päästi otteensa.
Jeesuksen kärsimystien, Via Dolorosan muisteleminen vie meidät pääsiäisenä lähes 2000 vuoden takaiseen Lähi-itään. Kuljemme taas kerran Galileasta Jerusalemiin ja Getsemanesta Golgatan keskimmäiselle ristille. Kohtaamme aasilla ratsastavan juutalaisten kuninkaan, jolle kansa lauloi innostuneesti Hoosiannaa. Muistamme miten Kristus asetti Kiirastorstaina ehtoollisen sinä yönä, jona hänet kavallettiin. Juudaksen suudelmasta ja Pilatuksen käsien pesusta muodostui historialliset toimintojen vertauskuvat. Pontius, roomalainen keskinkertainen hallitsijahahmo ei olisi koskaan historiassa ansainnut sitä huomiota, jonka hän sai Jeesuksen tuomitsemisesta. Sitten vielä Pietarikin poltti päreensä ja nuotiolla kätensä. Sielumme silmin näemme Jerusalemin epätoivoiset naiset ja ryövärit ristillä. Näemme ihmisen uupuneet kasvot ja voimattomuuden, joka heillä kaikilla oli mahtavan poliittisen järjestelmän tehdessä likaista työtään.
Evankeliumien kuvaukset Golgatan tapahtumista ovat karuja. Niissä on pilkkaa, kylmyyttä ja ivaa jopa suoranaista vihaa. Samalla Golgatalta loistaa jumalallinen rakkaus. Tämä kaikki heijastui ihmisiin ristin juurella. Teloitus oli julkinen tapahtuma, kansan huvi, ei alaikäisten katsottavaa. Joissakin aikamme kulttuureissa se on sitä edelleenkin. Tapahtumaa seuraavat hallitusmiehet, toimituksen viralliset todistajat ja yleisö kuin urheilukilpailussa. Ihmisen viimeinen hengenveto on katsottava ja koettava tapahtuma. Jeesuksen teloituksen pani toimeen sotilasosasto. Katsojat ja toimitsijat pilkkasivat ja herjasivat teloitettavaa. Kansan keskuudessa oli kuitenkin pieni joukko Kristuksen todellisia ystäviä, joille teloitettava oli kunnian kuningas, viimeiseen hengenvetoon asti.
Jeesuksen ristin juurelle kokoontunutta väkijoukkoa on usein pidetty koko ihmiskunnan edustajana. Jotkut taiteilijat ovat kuvanneet henkilöiksi myös meitä suomalaisia. Tällä tavoin on korostettu, että me jokainen olemme omilla rikkomuksillamme syypäitä hänen kuolemaansa. Hänet on ristiinnaulittu meidän suomalaisten ja minun edestäni. Golgatan tapahtumat ovat kuitenkin ainutkertaisia ja ihmiset ristin juurella vain tuolloin eläneitä henkilöitä, juutalaisia yksilöitä. Golgatan teloituksella on ollut koko juutalaiselle kansalle myös varsin kauaskantoisia seurauksia. Pantiinhan juutalaisten vainoaminen pari vuosituhatta myöhemmin osaltaan sen syyksi.
Pääsiäisen ydinsanoma meille on Kristuksen riemullinen voitto kuolemasta meidän vanhurskauttamiseksi. Jeesuksen hauta, jolla opetuslapset kävivät heti sapatin jälkeisenä aamuna, oli tyhjä. Sen näkeminen oli hämmentävä ja suuri salaisuus. Kaikki Uuden testamentin evankeliumit kertovat miten Jeesuksen haudalla kävivät ensimmäisinä naiset; heidän hämmennyksensä oli niin suuri, että viestiä lähdettiin viemään kiireesti Kristuksen opetuslapsille. Pietari meni haudan sisään ja havaitsi miten Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina oli omana käärönään, erillään muista käärinliinoista. Johannes kirjoittaa, että vielä he eivät ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. Olennaista ei ollut itse ylösnousemus vaan se usko, joka opetuslapsissa heräsi heidän nähdessään mitä oli tapahtunut.
Pääsiäinen on myös lisääntyvän valon aikaa, maaliskuussa oli kevätpäivän tasaus, valoisa aika alkaa olla pimeää pitempi ja valo voittaa pimeyden. Pääsiäinen on aina valon puolella, silloin Kristus voitti pimeyden vallan. Jo luomiskertomuksessa kuvataan, miten ensimmäiseksi luotiin valkeus. *ja Jumala näki valon hyväksi, niin Jumala erotti valon pimeydestä* Pääsiäinen on myös täyden kuun jälkeen, siis vähenevän kuun aikaa. Kuu on Raamatussamme lain merkki. Kristuksen opetuslapset eivät ole lain alaisia vaan armon. Laki väistyy ja tilalle tulee evankeliumin ilosanoma, auringon kirkkaus ja sen lämpö. Pääsiäisen sanoma siirtää ihmisen pimeydestä valoon. Se on myös uusi luominen, vanha on kadonnut ja uusi on tullut tilalle.
Me jokainen tarvitsemme elämäämme Kristuksen ylösnousemuksen voimaa. Sillä niin kuin Kristus herätettiin kuolleista, niin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Näin me hyvästelemme rakkaat vainajamme haudan lepoon, jälleennäkemisen toivossa.
Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi.
Reijo Tuokkola
kirkkoherra
